Metsänhoitajien Suomi

Hesari on viime aikoina kirjoittanut poikkeuksellisen ilahduttavasti metsäluonnon kipupisteistä nostaen esille pariinkin otteeseen vanhojen - siis vielä valtaosin käytössä olevien - metsänhoitotoimenpiteiden ekologisen, sosiaalisen ja jopa taloudellisen kestämättömyyden. Kirjoittelu ei ole miellyttänyt kaikkia. Taannoin aamun Hesarissa ol luettavissa mielenkiintoinen mielipide asiasta.


Länsi-Suomen Metsänomistajien liiton metsäpäällikkö Markus Peltola pureutuu kirjoituksessaan joulukuun lopussa (29.12.) Hesarin uutisoimaan Helsingin yliopiston tutkimukseen, jossa ilmeni, että "70 % ... suomalaisista ei hyväksy metsän kaatamista hakkuualueelta kokonaan eli avohakkuuta" ja toisaalta "sama määrä suomalaisista on sitä mieltä, että tavallisilla ihmisillä on liian vähän valtaa metsiin liittyvässä päätöksenteossa". Lisäksi tutkimuksen mukaan "60 prosenttia vastanneista katsoi, että metsäteollisuudella päätösvaltaa on liikaa" ja "niukasti yli puolet oli sitä mieltä, että metsän virkistyskäyttäjillä ja omistajilla on liian vähän valtaa". Tämä tutkimus oli närkästyttänyt metsäpäällikön.

Mielipidekirjoituksessaan Peltola tuomitsee ensimmäiseksi tutkimuksen otannan. Häntä ihmetyttää, miksi tutkimuksessa selvitetään mielipiteitä metsäelinkeinosta sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät ole kytköksissä sen harjoittamiseen. Elinkeinoon kytkeytyminen olisi siis Peltolan ajattelutavan mukaan ehto sille, että mielipide tulisi huomioiduksi metsänkäyttötapoja ja -menetelmiä arvioitaessa. Tavallisten ihmisten mielipide omasta elinympäristöstään ei ole Peltolalle tähdellinen. Pukit siis kertoisivat hänen ideaalitutkimuksessaan mielipiteensä kaalimaan tilanteesta, jolloin samalla saataisiin selville myös kaaliperhosten kanta asiaan. Siis kun halutaan tietää, mitä mieltä suomalaiset ovat metsistä, riittää kun kysytään metsäalan ammattilaisilta tai metsänomistajilta. Kuulostaa kekkoslovakialta, ja sitä se todella on - kaiku menneisyydestä, joka on kuitenkin tätä päivää.

Myös metsäteollisuuden vallan Peltola kirjoituksessaan kyseenalaistaa. Hänen mukaansa on virheellistä väittää, että metsäteollisuudella olisi liikaa päätösvaltaa metsänhoito- ja hyödyntämistapoja arvioitaessa. Hänen mukaansa metsänhoitotoimenpiteistä vastaavat metsänomistajat itse omista lähtökohdistaan. Peltolan kaipaama tutkimustulos olisi tässäkin mielessä saatu eittämättä huolellisemmalla otannalla. Kysely olisi pitänyt suunnata mieluummin metsäteollisuustoimijoille, eikä niinkään keskivertosuomalaiselle.


Otannan ruodittuaan Peltola pääsee omaan ekspertiisiinsä. Hänen mukaansa metsänomistajilla on nimenomaan täysi päätösvalta omiin metsiinsä ja siltä osin kuin näin ei ole, kyse on vain pakkosuojelusta ja muusta taloudellisen toiminnan rajoittavasta toiminnasta. Tämä väittämä on useiden metsänomistajien kohdalla totta, mutta alati suurenevan vähemmistön kanta on toinen. En ruodi asiaa enempää, mutta tulevan kehityksen kannalta asia on hyvä painaa mieleen muistutukseksi siitä, mitä edunvalvoja Metsänomistajienliitossa vielä tänä ajanhetkenä asiasta ajatteli. Metsienkäsittelytoimenpiteissä muutos on välttämätön, ja Peltolan kaltaisten näkemysten jääräpäinen esittäminen vain hidastaa muutosta oikeaan, metsäomistajien monipuolisemmat lähtökohdat huomioivaan suuntaan.